maanantai 5. lokakuuta 2015

Mitä enemmän sen parempi


Monesti on  mukavampi investoida lomakotiin muiden perheenjäsenten tai läheisten ystävien kanssa.  

Tämä on myös järjevää, koska kustannukset jaetaan kaikkien kesken, eikä lomakoti seiso tyhjänä pitkiä ajanjaksoja. 

Monet perheet ja ystäväpariskunnat käyttävät usein asuntoa myös samaan aikaan, vaikka tila kävisi hieman ahtaaksi, mikä sen mukavampaa kuin lomailla yhdessä perheen tai parhaiden ystävien kanssa. 

Ennen yhteistä hankintaa on kuitenkin hyvä miettiä seuraavia seikkoja: 

- Omistussuhde tulee näkyä virallisessa omistuskirjassa, eli tapussa. Jos oma osuutesi on esimerkiksi 1/3 osa ja ystäväperheesi 2/3, tämä tulee näkyä myös tapussa. 


- Vastuu vastikkeista ja verosta on asuntokohtainen, sitä ei voida jakaa, eli niistä olet vastuussa kokonaisuudessaan ja keskenäisellä sopimuksella voitte jakaa kulut.  

- Kaupan yhteydessä on hyvä tehdä keskenäinen sopimus myös koskien asunnon käyttöä, kulujen jakamista ja kuinka toimia, jos toinen osapuoli haluaa myydä oman osuutensa, tai ei selviä maksuista. 

Kaiken kaikkiaan yhteisomistus on hyvä idea ja ongelmia tulee harvoin. Tämä on siis varteenotettava vaihtoehto, mikäli koko omistus tuntuu liian vaativalle. 

Mikäli sinulla on kysymyksiä liittyen tähän aiheeseen, voit ottaa yhteyttä meihin.