Hyvä lukija,
On jälleen aika päivittää tietoja jotka koskettavat Alanyaa. Edellisen blogin jälkeen on tapahtunpaljon asioita positiiviseen suuntaan.
Turkki on avannut rajojaan ja nyt Antalyan kentälle laskeutuu koneita mm. Tanskasta, Saksasta, Ruotsista, Tsekeistä, Ukrainasta, Venäjältä, Israelista, Kazakstanista ja Puolasta.
Viikottain listalle ilmestyy uusia maita, joten tämä on upea uutinen.
Gazipasaan ulkomaan reitit eivät vielä ole auenneet, mutta kotimaan lennot sinne laskeutuvat.
Koneet ja kentät ovat tietenkin kriittisiä alueita Covid-19 suhteen. Siksipä kaikille kentille on Turkin Terveysministeriö rakentanut Korona testikeskuksia.
Testikeskukseen voi mennä osallistumaan ja teettää koronatestin hintaan 15 euroa, tai mikäli virkailijoilla on syytä epäillä Koronatartuntaa matkailijalla, hänet määrätään tähän testiin että hän voi päästää maahan.
Jos olet tulossa Turkkiin, löydät lentoja esimerkiksi näistä lentoyhtiöistä:
Yleisesti Turkin Korona tilanne on melko hyvä. Kuitenkin, joissain isoimmissa kaupungeissa koronaa esiintyy tiheämmin.
Joka päivä noin 50 000 ihmistä testataan ja noin 1000 heistä on posiviitisia. Kaiken kaikkiaan Turkki on nyt testannut 3,7 miljoonaa ihmistä.
Koitetaan siis pitää ne välimatkat toisiin kunnossa ja huolehditaan omasta käsihygieniasta niin sillä lailla virus voitetaan.
Alanyassa ja sen lähialueilla on ilmennyt erittäin vähän positiivisia korona tapauksia.
Vaikka Korona onkin täällä edelleen suosittu puheenaihe, ei se vaikuta päivittäiseen elämäämme juurikaan mitenkään.
Alanyassa hotellit ovat alkaneet availla oviaan. Suurinosa turisteista on nyt turkkilaisia, koska täällä on lomakuukausi. Hotellien henkilökunta on koulutettu työskentelemään Korona-sääntöjä noudattaen, mm. miten tarjoillaan bufee ruokaa tai miten siivotaan huoneet etc.
Lue lisää täältä.
Kelit täällä on upeat. Vaikka kotimaassasi olisikin nyt viileää, voimme taata, että täällä ei ole:). Lähestymme päivä päivältä sitä 40 asteen rajaa, ja kosteus on tällä hetkellä 70-90 prosentin luokkaa. Voi siis sanoa, että asumme " huonosti lämmitetyssä saunassa".
Meriveden lämpötila on 29 astetta Alanyassa. Kiinnostaisiko tulla ja nauttia rantaelämästä? For detailed information on the weather and sea temperatures take a look at this page:
Alanyan lämpötilat löytyy täältä:
Täällä 2Basella seuraamme kokoajan tilannetta medioista. Parin kuukauden kotona työskentelyn jälkeen olemme palanneet toimistolle. Paikalla olemme maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.
Tervetuloa moikkamaan, mutta muistathan varata ajan kun tulet:).
Tässäpä tämä tällä kertaa - kiitos kun luit, ja oikein mukavaa päivää!