Siirry pääsisältöön

Tekstit

​Liikkuminen Alanyassa

​O npa oleskelusi Alanyassa sitten lyhyttä lomailua tai pidempiaikaista oleskelua, luultavasti pelkkä majapaikassa makoilu alkanee puuduttaa. Liikkeelle pitää siis päästä. Vaihtoehtoja on useita... Helpointa tietysti on ottaa jalat alleen ja kävellä paikasta toiseen. Aikataulu on täysin omassa vallassa; matkan pituus saattaa asettaa tiettyjä rajoituksia. Varsinkin kuumimpaan aikaan ei ole kovin miellyttävää kävellä ulkosalla ainakaan päiväsaikaan.  Seuraavaksi tulevat mieleen bussit. Niitä kulkee useita sekä Alanyan sisäisiä reittejä että kaupungin ulkopuolelle. Aikatauluja on jonkin verran saatavilla eikä hintakaan päätä pakota (1- 1,5 TL bussista riippuen). Joskus bussit saattavat olla tupaten täynnä eikä täydessä bussissa seisominen ole ihan helppoa; etenkin, jos kuljettaja kuvittelee olevansä Kimi Räikkösen kaksoisveli. Onneksi kuitenkin näitä vauhtihurjastelijoita tapaa vähemmän. Onpa bussin reitti kerran muuttunutkin yllättäen, kun kuljettajan äidin piti myös ...

Alanyan ensimmäinen verkkokauppa avattu

​ ​ TÄRKEÄÄ: Nykyiset 2Base ja My2Base Holiday Homes-asiakkaat: Olettteko jo saaneet käyttäjätunnukset ja salasanat sähköpostitse ? Ellette ole, ilmoittakaa meille. Jos et vielä ole 2Base- ja My2Base-asiakas: Olet tervetullut luomaan profiilin Verkkokauppaan ja tilaamaan tavaroita ja palveluja. Maksut tapahtuvat luottokortilla. Jos teet palvelusopimuksen kanssamme, tilaukset laskutetaan hoitotililtäsi. Ota yhteyttä ja kysy lisää, jos haluat kuulla lisää palvelusopimuksista. Sähköposti service@2base.com tai soita 09- 231 639 99 Aiemmin tänä vuonna kerroimme useista kehitysideoista ja -suunnitelmista. Monet niistä on jo onnistuneesti otettu käyttöön. - yhteinen sähköpostiosoite huoltoon liittyville viesteille - enemmän ja useammin tietoa asukasyhdistyksille - järjestelmällinen tehtävien ja seurattavien asioiden arkistointi asukasyhdistyksille - sähköposti-ilmoitus asunnonomistajalle, kun tarkastuskäynti asunnolle on tehty Nyt on tullut aika ottaa käyttöön vielä yksi ...

Pitkäaikainen oleskelu Turkissa

​ Uudet säännöt pitkäaikaisesta oleskelusta Viime aikoina on esitetty monenlaisia ohjeita koskien pitkäaikaista oleskelua Turkissa. Monet tiedot ovat osoittautuneet vääriksikin ja paljon hämmennystä on saatu aikaan. Tässä Turkin suurlähetystön antamaa tietoa asiasta Turkki alkaa noudattaa tekemäänsä päätöstä, jonka mukaan Turkissa vierailevien turistien oleskelun kokonaisaika ei saa ylittää 90 päivää 180 päivän jaksolla. Yli 90 päivää maassa oleskelevien ulkomaalaisten turistien tulee hakea oleskelulupaa. Suomen Ankaran-suurlähetystön saaman tiedon mukaan Turkin suurlähetystö ei myönnä suoraan oleskelulupaa, vaan Turkkiin matkustavan on ensin hankittava viisumi ja maahan saapumisen jälkeen anottava paikallispoliisilta oleskelulupaa. Turkissa vierailevien turistien oleskeluaikaa koskeva päätös tuli voimaan 1.2.2012 Käytännössä siis ns. passinleimausmatkat esim. Alanyasta Kasiin eivät enää hyödytä, koska tarkastelujakso on 180 päivää. Vielä on ollut epäselvää sen osalta, pitää...

Rakennusten eristäminen

Turkkilaiset eivät ole tunnettuja siitä, että taloja ja rakennuksia eristettäisiin. Hiljattain on hyväksytty uusi laki, joka tekee eristyksen pakolliseksi. Laki tarkoittaa, että kaikki talot ja rakennukset tulevaisuudessa on eristettävä noudattaen tiettyjä standardeja. Tämä koskee vain uusia rakennuksia , ja tällä hetkellä . Mikään laki ei edellytä jo olemassa olevien rakennusten ja talojen eristämistä . Mutta kuitenkin hyvä askel oikeaan suuntaan ... Viestin kirjoitti 2Base Kiinteistövälitys & My2Base Holiday Homes Käy nettisivuillamme: Myytävät loma-asunnot:  www.2base.com Vuokraus & Palvelut:  www.my2base.com Verkkokauppa:  www.my2baseshop.com Miten voimme auttaa sinua? Yhtenä kokeneimmista Turkin asuntoihin keskittyvistä kiinteistövälityksistä voimme tarjota sinulle laajan valikoiman hyviä asuntoja ja parhaita palveluja. - Paras ja suurin valikoima asuntoja sekä yksityisiltä myyjiltä että rakentajilta - Rehelli...

Turkin loma-asunnon myyntivoittoverot

"Paljonko joudun maksamaan veroa, jos myyn asuntoni Turkissa?" Tämä on yksi ihmisten yleisimmistä kysymyksistä. Seuraavassa valotamme vähän aihetta. Siinä tapauksessa, että olet omistanut asunnon yli viisi vuotta, myyntivoitto on verotonta. Huomioitavaa on, että omistus lasketaan alkaneeksi siitä päivästä, joka Tapuun on merkitty. Se, milloin olet allekirjoittanut kauppakirjan, maksanut kauppahinnan tai muuttanut asuntoon, on sivuseikka. Vain Tapun päivämäärä määrittää sen, milloin sinusta on tullut asunnon virallinen omistaja. Jos taas olet omistanut alle viisi vuotta, maksat veroa, jos kauppa tuottaa sinulle voittoa. Veron määrä riippuu voiton määrästä (seuraavassa vuoden 2010 veroasteikko): Voitto enintään 8 800 TL, vero 15 % 8 801 - 22 000 TL, vero 20 % ​ ​ ​ ​ ​22 001 - 50 000 TL , vero 27 % ​ ​ ​ ​yli 50 000 TL, vero 35 % Voitto on vanhaan ja uuteen Tapuun merkittyjen kauppahint...

Muista tehdä kotiläksysi !

Eräänä kauniina päivänä kuulin ylpeästä ja onnellisesta asunnonomistajasta. Hän seisoi vastahankitun loma-asuntonsa parvekkeella nautiskelemassa uuden kotinsa rauhallisesta ympäristöstä. Ilo loppui lyhyeen illalla, kun lähistön ravintolat ja klubit "käänsivät nupit kaakkoon" ja musiikki alkoi pauhata. Vaikka tämä tapahtui Costa del Solin aurinkorannikolla, yhtäläisyyksiä muihin maihin on helppo huomata. Tämä juttu muistuttaa, miten tärkeää on tehdä taustatutkimukset kunnolla. Tutustu alueeseen, jolta aiot asuntosi hankkia. Minkä tyyppinen alue on kyseessä ? Keitä asuu ympäristössä ? Millaiset ovat ostosmahdollisuudet; entä viihdepuoli; mitkä ovat alueen plussat ja miinukset ? Miten alue on muuttunut viimeisen viiden vuoden aikana ja mitä odotuksia on seuraavalle viidelle vuodelle ? Kysele välittäjältäsi, kysele ihmisiltä, joita tapaat alueella, tutki internettiä ja tärkeimpänä kaikesta: käytä maalaisjärkeä erotellaksesi jyvät akanoista ! Tämä ei päde vain etsiessäsi o...

Tarkistuslista vuodelle 2012

Uusi vuosi on juuri alkanut ja asunnon jo omistavien on hyvä aika tehdä tarkistus, että kaikki on niinkuin olla pitää. Teimme pienen tarkistuslistan, jotta välttyisit ikäviltä yllätyksiltä vuoden mittaan. Vakuutus: Tarkista, milloin asuntosi vakuutus päättyy, jotta voit uusia sen. Yhtiövastikkeen maksu: Tarkista, milloin pitää maksaa. Asukasyhdistyksen on kovin vaikea toimia, elleivät omistajat huolehdi maksuista ajallaan. Pidemmällä aikavälillä maksujen viivästymiset vaikuttavat rakennuksen kuntoon. Ylläpito : Jos haluat vakuutusmaksut, laskut, verot yms. automaattiseen hoitoon, muista tarkistaa, että olet liittynyt isännöitsijän tai rakennuttajan ylläpitopalveluun. Ellet ole liittynyt, muistitko esimerkiksi maksaa Turkin kiinteistöveron ? Vuokraus :Jos vuokraat asuntoasi, muista varata omaan käyttöösi haluamasi ajanjaksot mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Muuten voi käydä niin, että vuokralaisia ehtii ilmaantua juuri niille viikoille, jolloin olit itse aikonut lomailla. A...